sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

Hirvaskankaan vilkkaalla pysähdyspaikalla

Jos jossain haluaa nähdä elämää 24h vuorokaudessa, kannattaa silloin suunnata Hirvaskankaan ABC:lle. Se on ketjun vilkkaimpia pysähdyspaikkoja koko Suomessa. Palveluja on kuin kävijöitä: moneen lähtöön. Palveluista voi lukea lisää tästä.

ABC:n pyloni näkyy kauas
Hirvaskankaan ABC on avoinna ympäri vuorokauden

Hiljattain Hirvaskankaalla tehtiin marketremontti. Uutena markettiin rakennettiin seinän Finnmarin Shop in Shop- myymälä. Liikennemyymäläpäällikkö Olli Kinnunen iloitsee myymälän uudistuneesta ilmeestä.
"Tämä on uudenlaista ABC-asemilla. Finnmari on saanut hyvän lähdön kesäliikenteessä", hän kertoo.
Olli Kinnusen mukaan Hirvaskankaan ABC on suosittu ympäri vuoden, mutta erityisesti kesäsesongin aikaan on vilskettä.
"Meillä oli vuoden 2015 ABC-ketjun suurin ravintolamyynti. Se kertoo jo jotain", hän mainitsee.
Hirvaskangas ei kuitenkaan ole vain kauempaa matkustavien kohde. Moni lähistöllä asuva asioi ABC:lla.Valikoimassa pyritään tuomaan esille myös paikallisten toimittajien tuotteita; leipää, leivonnaisia, kalaa, lihaa ja niin edelleen.

Liikennemyymäläpäällikkö Olli Kinnunen ja Finnmarin uusi shop-in-shop-valikoima


Uutta Finnmarin valikoimaa olivat tutkimassa myös Espoolaiset Avila, Hanna-Mari sekä Paulus Pihtikangas. Sukulaisten luo Lappiin matkaavalle perheelle Hirvaskankaan ABC on vakiopaikka.
"Tämä on sopivassa kohti matkaa ja täällä on hyvä kauppa", Hanna-Mari Pihtikangas sanoo.

Hanna-Mari, Avila sekä Paulus Pihtikangas ABC-Hirvaskankaan marketissa
Hesburgerissa taukoaan istuva Kiutun perhe oli matkaamassa Oulu-Turku-väliä.
"Tässä vaiheessa matkaa alkaa olla jo nälkä. Hesburger on mieluisa taukopaikka lapsille. Pysähdymme Hirvaskankaan ABC:lle joka kesä", perheen äiti Sanna Soronen kertoo.

Henna, Heini, Janne ja Heikki Kiuttu, sekä Sanna Soronen käyvät Hirvaskankaan ABC:lla joka kesä
Nimettömänä haastattelun antanut kesälomaseurue Ähtäristä oli syömässä Hirvaskankaan noutopöydässä. Heidän mukaansa Hirvaskankaan ABC on juuri sopivasti matkan varrella. Myös heille Hirvaskangas on vakiopaikka pysähtymiseen.
"Täällä on ystävällinen henkilökunta", he kertovat.

Vuonna 2015 Hirvaskankaalla oli ABC-ketjun suurin ravintolamyynti
Äänekoskelainen Hanna Dahlblom oli Hesburgerissa ystäviensä kanssa kesäpäivän vietossa.
"Täällä on ihan kiva käydä välillä. Tilasin kerrosaterian", hän selittää.

Äänekoskelainen Hanna Dahlblom viihtyy kavereidensa kanssa Hirvaskankaalla

Tunnelmakuvia ABC:lta

Teksti, haastattelut ja kuvat: Ilona Henriksson

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti