perjantai 15. heinäkuuta 2016

Kesätunnelmia Konginkankaalta

Jos vierailee kesäisenä perjantai-iltana Konginkankaalla, voi siellä nähdä paljon vilkasta elämää. Salessa oli vilkasta: sekä sisällä että pihalla.
"Täällä kyllä huomaa kesän mökkikauden. Erityisesti jäätelöä, grillattavaa ja vihanneksia ostetaan enemmän", myyjä Hanna-Mari Manninen selittää.
Kaupassa haastattelin myös mökkiläisiä Jyväskylästä.
"Käymme täällä Konginkankaalla mökkeilemässä noin kolme kertaa kesässä. Hyvillä keleillä järvellä näkyy paljon veneitä", jyväskyläläiset Jari ja Tuija Riikonen kertovat. Pariskunta harmittelee kuitenkin tämän kesän sadekelejä, joka on hieman karsinut mökkikansaa.
  
Hanna-Mari Mannisen mukaan myös juomia ostetaan kesäisin enemmän
Tuija ja Jari Riikonen mökkieväsostoksilla
Salen pihan penkillä istuskeli kolme miestä vaihtamassa kesän kuulumisia.
"Haastelemaan me tänne tultiin, ja katsomaan kesäillan menoa täällä" Reijo Hiironen kertoo.
"Kyllähän täällä on näin kesäisin varmasti puolet enemmän ihmisiä. Voi vaan kuvitella sitä väenpaljoutta, jos suviseurat järjestetään Liimattalassa vuonna 2018", Ismo Kainu selostaa. Kolmas mies komppasi ystäviään, mutta halusi pysyä anonyyminä blogissa. Jokainen miehistä on tyytyväinen Konginkankaaseen ja Liimattalaan asuinpaikkana.
"Kotona on hyvä asua!" he nauravat.

Ismo Kainu ja Reijo Hiironen viettämässä kesäiltaa
Asukkaillakin riittää tekemistä. Liimataisten perhe oli ahkerana pihahommissa. Kysyin heiltä parhaimpia asioita heidän asuinpaikassaan.
"Sijainti: Tämä on lähellä luontoa ja täällä on niin kauniita maisemia", perheen äiti Niina Liimatainen kommentoi. Nuorimmainen tytär Pinja pitää Konginkankaan sisäisistä lyhyistä matkoista ja rauhallisuudesta. Myös Kasperi Tanhualla oli varma vastaus kysymykseen:
"Anoppi tietenkin!"

Kasperi Tanhua, Janne, Venla, Pinja sekä Niina Liimatainen viihtyvät hyvin Konginkankaalla

Olen samaa mieltä kuin Niina: Konginkankaalla on kaunista. Yksi todiste siitä on ennen nälkävuosia vuonna 1866 rakennettu Konginkankaan kirkko. Aikoinaan kirkon rakentaminen oli ollut suuri haaste, sillä siihen aikaan Konginkankaalla oli ollut vain 32 taloa. Se on viimeisimpiä kansanrakentajien suunnittelemia kirkkoja Suomessa.

Kaunis Konginkankaan kirkko
Hienoja maisemia voi nähdä myös satamassa. Myös siellä oli vilkasta perjantai-iltana. Matonpesupaikkaa ensimmäistä kertaa oli käyttämässä Jyväskyläläinen Irma Latikka. Hän käy mökkeilemässä Konginkankaalla kesät talvet.
"Parhaita asioita täällä Konginkankaalla ovat mökki, järvimaisema ja rauha", hän kertoo.

Irma Latikka matonpesussa
Konginkankaan satama



Teksti, haastattelut ja kuvat: Ilona Henriksson

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti