tiistai 9. elokuuta 2016

Matka koulutielle

Koululaisten kesäloma vetelee viimeisiään, ja on aika suunnata katseet seuraavaan lukuvuoteen. Huominen päivä voi olla monelle jännittävä, varsinkin heille, ketkä aloittavat koulunkäyntinsä.

7-vuotias Joel Dahlblom aloittaa huomenna ekaluokan. Pojalla riitti ajateltavaa tulevasta:
"Mietin, että onkohan siellä vaikeita asioita, osaan kyllä kuitenkin jo lukea. Olen laittanut vaatteet huomiselle ja pakannut repun. Minulle on nyt teetetty myös oma kotiavain"
Suosikkireppu on käynyt alakoulua aiemmin isoveljen matkassa, eikä uutta ole kaivattu.

Joel on pakannut suosikkireppunsa ensimmäistä koulupäivää varten


 Perheen äiti Heli Dahlblom kertoo mietteitään kuopuksen koulunkäynnin alkamisesta:
"On jännittävä ajatella, että jokainen kolmesta lapsesta on nyt koululainen. Äitinä mietityttää, miten ekaluokkalainen selviää arjen monista muistettavista asioista, kuten tavaroiden ottamisesta mukaan. Joel on kuitenkin reipas poika"
Joelia sen sijaan asia ei huolettanut. Hän on tyytyväinen tulevaan luokkaansa.
"Minun kanssa samalle luokalle on tulossa ainakin kolme kaveria ja yksi naapuri", hän tietää.

Isä lähtee saattamaan Joelia ensimmäisenä koulupäivänä

 Haastattelut, teksti ja kuvat: Ilona Henriksson

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti